Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
31 sivua
Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla nopeasti.
Yleinen tietoisuus lasten ja nuorten hyvinvointieroista ja alueellisen eriytymisen piirteistä on kasvanut viime vuosina niin Helsingissä kuin koko suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää tietää, miten ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret voivat ja miten he löytävät oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja Helsingissä.
Vuoden 2023 lopussa Helsingin kaupungin palveluksessa oli lähes kuusituhatta ulkomaalaistaustaista henkilöä, ja heidän osuutensa koko henkilöstöstä oli viisitoista prosenttia. Osuus on lähestynyt työikäisten ulkomaalaistaustaisten osuutta kaupungin koko samanikäisestä väestöstä. Ulkomaalaistaustaisten osuus on väestöosuutta suurempi työntekijöiden ammattiryhmässä, kun taas osuus asiantuntijoista ja erityisasiantuntijoista on väestöosuutta pienempi. Ulkomaalaistaustaisista vieraskielisistä johtajista ja erityisasiantuntijoista yli 60 prosenttia puhui äidinkielenään jotain eurooppalaista kieltä. Sen sijaan työntekijätasolla suuri osa oli joko somalinkielisiä tai jotain Lähi-idän tai Pohjois-Afrikan kieltä puhuvia.
Tämä raportti päivittää Helsingin kaupungin kotoutumisen seurantatutkimuksia uusimmilla, pääsääntöisesti vuoden 2018 tiedoilla, ja laajentaa tarkastelun koko pääkaupunkiseutuun.