Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
143 sivua
Helsingin seudun kasvusta enimmillään lähes 30 prosenttia tuli Virosta saadusta muuttovoitosta vielä neljä vuotta sitten.
Vuoden 2015 eurooppalainen pakolaiskriisi lisäsi Suomessa julkista keskustelua kansainvälisestä muuttoliikkeestä ja Suomeen muuttavien kotoutumisesta.
Vaikka moni naimattomalle äidille syntynyt helsinkiläisvauva saapuu laitokselta muutaman hengen kotitalouteen, äidin käsityksen mukaan lapsen perheeseen kuuluu melko laajasti kotitalouden ulkopuolisia ihmisiä.
Tehdäänpä pieni karttaharjoitus. Jos Helsingin rautatieasemalta piirtää kehän 15 kilometrin säteellä Vuosaaren rannasta kohti Lauttasaaren kärkeä lännessä – pysytellen kuitenkin Helsingin rajojen puitteissa – niin tämän kaaren sisälle mahtuu yli 100 000 alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta.
Ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen merkittävä osa lasten lukumäärän kasvusta Helsingissä tulee vanhasta talokannasta ja täydennysrakentamisalueilta.
YK:n alaisen hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) lokakuussa julkaisema raportti nosti jälleen ilmastonmuutoksesta johtuvat ympäristöuhat julkisen keskustelun näkyvimpien aiheiden joukkoon. T
Mitä nykypäivänä tarkoitetaan nuorten yhteiskunnallisella osallistumisella ja vaikuttamisella?
Imeväiskuolleisuus alkoi Suomessakin pienentyä 1800-luvun loppupuolella, millä on ollut merkittävä vaikutus elinajanodotteen kasvuun.