Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
65 sivua
Helsingin työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli vuoden 2021 lopussa 11,0 prosenttia työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietojen mukaan.
Koronapandemia lisäsi vastavalmistuneiden työttömyyttä kaikilla koulutusasteilla vuonna 2020. Erityisesti sen vaikutukset iskivät ammattikoulutuksesta valmistuneisiin. Yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuneilla työttömyys ei lisääntynyt aivan yhtä voimakkaasti. Tässä artikkelissa tarkastellaan Helsingin seudun oppilaitoksista valmistuneiden työllisyystilannetta näillä kolmella koulutusasteella. Lisäksi tarkastellaan tiettyjen työvoimapulasta kärsivien alojen, lähihoitajien, sairaanhoitajien ja varhaiskasvatuksen opettajien, tilannetta. Näillä aloilla työmarkkinatilanne oli vuonna 2020 keskimääräistä parempi.
Perusta aikuisuudelle luodaan lapsuudessa, ja menestyminen ei ole geeneissä, vaan se syntyy vuorovaikutuksessa.
Mitkä ovat Helsingin nuorisotoimen tärkeimpiä tavoitteita tällä hetkellä?
Maahanmuuttajien lasten menestyminen ja kotoutuminen on kasvavan kiinnostuksen kohde pääkaupunkiseudulla.
Helsingissä 12–29-vuotiaiden nuorten määrä kääntyi vahvaan kasvuun 1990-luvun lamavuosina, ja määrä on nyt lähes neljänneksen korkeampi kuin 1993.
Tarkastelun kohteena ovat ne syntyperältään ulkomaalaiset 15–29-vuotiaat helsinkiläiset nuoret, jotka olivat vuoden 2010 loppuun mennessä asuneet Suomessa vähintään vuoden.