Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
10 sivua
Uudenmaan maakunnan vieraskielisen väestön ennuste vuosille 2025–2045 kokoaa yhteen pääkaupunkiseudun kaupunkien ja Uudenmaan liiton väestöasiantuntijoiden laatiman ennusteen vieraskielisen väestön tulevasta kehityksestä maakunnassa seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Julkaisussa esitetään Uudenmaan vieraskielisen väestön ennuste kuudelle alueelle sekä kahdeksan kieliryhmän osalta. Lisäksi raportissa kuvataan käytetty ennustemenetelmä ja keskeiset oletukset, joihin ennuste perustuu.
Helsingin ammatillisten oppilaitosten opiskelijajoukko on moninaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti iän ja kielitaustan mukaan. Ammatillista perustutkintoa suorittavat yhä useammin aikuiset opiskelijat, joilla on erilaisia koulutuspolkuja. Samalla vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut selvästi. Myös tutkintokoulutukseen valmentava koulutus kytkeytyy Helsingissä vahvasti ammatillisiin oppilaitoksiin ja kokoaa yhteen sekä oppivelvollisuusikäisiä nuoria että aikuisia suomen kielentaitoaan kehittäviä opiskelijoita.
Mitä suurempi osa ulkomaalaistaustaisista on Suomessa syntyneitä, sitä useammin vieraskieliset ovat myös suomen- tai ruotsinkielisiä.
Eroa selittänee muun muassa se, että maasta toiseen muuttavat ihmiset ovat usein lähtömaansa terveimpiä.
Uudenmaan maakunnan vieraskielisen väestön ennuste vuosille 2022–2040-raportti kokoaa yhteen pääkaupunkiseudun kaupunkien väestöasiantuntijoiden laatiman ennusteen vieraskielisen väestön tulevasta kehityksestä maakunnassa seuraavien kahdeksantoista vuoden aikana.