Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
918 sivua
Maahanmuutto on muuttanut lyhyessä ajassa suuresti pääkaupunkiseudun ja sen kaupunkien väestörakenteita. Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet, mutta tämä väestöryhmä on samalla entistä moninaisempi. Kotimaisen ja kansainvälisen liikkuvuuden kasvun seurauksena väestö on myös entistä ”kelluvampaa”: ihmisiä tulee ja menee. Moninaisuuden ja liikkuvuuden kasvulla on suuri merkitys kaupunkien ja koko seudun kehityksen kannalta.
Tässä tutkimuksessa keskitytään asukkaiden kokemuksiin ja siihen, kuinka ne riippuvat julkisesti tuetun vuokrakannan osuudesta.
Tässä julkaisussa tarkastellaan Helsingin seudun inhimillisen pääoman tasoa ja tutkimus- ja kehittämistoiminnassa tapahtunutta kehitystä erityisesti innovaatiotoiminnan edellytysten näkökulmasta.
Kuten tässä tutkimuksessa, aiemmissa empiirisissä tutkimuksissa usein havaitaan, että muuttopäätösten taustalla on useita niin taloudellisia kuin ei-taloudellisia tekijöitä.
Harrastamisen Suomen mallin toteuttaminen Helsingissä aloitettiin keväällä 2021 ja tämän raportin tarkoitus on toimia omalta osaltaan tiedollisena tukena Helsingin harrastamisen mallille.
Julkaisussa tarkastellaan vuoden 2021 kuntavaalien tuloksia Helsingissä. Äänestysaktiivisuutta ja puolueiden kannatusta analysoidaan aiempiin kuntavaaleihin verrattuna ja alueittain.
Väestön koulutusrakenne Helsingissä vuonna 2019 -julkaisussa tarkastellaan helsinkiläisten koulutusrakennetta verrattuna muuhun Helsingin seutuun, suurimpiin kaupunkeihin ja koko maahan.