Väestöennuste

Helsingin väestö ylittää ennusteen mukaan miljoonan asukkaan rajan vuoteen 2070 mennessä. 

Helsinki tekee vuosittain väestöennusteen, jonka avulla ennakoidaan ja suunnitellaan kaupungin väestökehitystä seuraaville vuosille ja vuosikymmenille. Ennustetta tarvitaan, kun varaudutaan esimerkiksi eri ikäisille suunnattujen palveluiden tarpeeseen tulevina vuosina. Tällaisia palveluita ovat muun muassa päiväkodit, koulut ja ikäihmisten palvelut. Ennuste on aina jossain määrin epävarma. Se perustuu menetelmään, jossa otetaan huomioon syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen ennakoinnin lisäksi muun muassa koko Helsingin seudun talouskehityksen trendejä ja Helsinkiin lähivuosina toteutettavaa asuntorakentamista. 

Väestöennusteita tehdään paitsi koko väestön osalta, myös eri asuinalueille ja kieliryhmille, kuten ruotsinkielisille ja vieraskielisille. Uusimman ennusteen päähavainnot esitellään alta avautuvilla teemasivuilla. Lisäksi väestöennusteen laatimisen menetelmiä on kuvattu tarkemmin edellisessä väestöennusteraportissa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). 

Uusimmat artikkelit

Väestöennusteen käyttäjien on hyödyllistä ymmärtää väestöennustemenetelmien perusteet, jotta käyttäjät hahmottavat missä määrin väestön ennustaminen on mahdollista ja mitkä ovat ennusteiden rajoitteet. Helsingin kaupunki kehittää parhaillaan uutta väestöennustemallia, jossa epävarmuus huomioidaan...
Kuinka tarkkoja Helsingin väestöennusteet ovat olleet viime vuosina? Tässä katsauksessa arvioidaan vuosina 2017–2024 laadittujen väestöennusteiden osumatarkkuutta koko kaupungin ja osa-alueiden tasolla. Tulokset osoittavat, että Helsingin väestöennusteet ovat keskimäärin onnistuneet hyvin: koko...
Uudenmaan maakunnan vieraskielisen väestön ennuste vuosille 2025–2045 kokoaa yhteen pääkaupunkiseudun kaupunkien ja Uudenmaan liiton väestöasiantuntijoiden laatiman ennusteen vieraskielisen väestön tulevasta kehityksestä maakunnassa seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Julkaisussa esitetään...
Julkaisussa esitellään Helsingin kaupungin ja Helsingin seudun väestöennusteet vuosille 2024–2070 sekä Helsingin alueittainen ennuste vuosille 2024–2039. Väestöennuste on laadittu myös ruotsinkieliselle väestölle. Tulosten raportoinnissa pääpaino on kaupungin järjestämien palveluiden suunnittelun...
Julkaisussa esitellään Helsingin kaupungin ja Helsingin seudun väestöennusteet vuosille 2023–2060 sekä Helsingin alueittainen ennuste vuosille 2023–2038. Väestöennuste on laadittu myös ruotsinkieliselle väestölle. Tulokset esitellään palvelujen suunnittelun kannalta merkittävimmistä ikäryhmistä....
Julkaisussa esitetään Helsingin kaupungin ja Helsingin seudun väestöennusteet vuosille 2022–2060 sekä Helsingin alueittainen ennuste vuosille 2022–2037. Väestöennuste laadittiin myös ruotsinkieliselle väestölle. Väestöennusteen tulokset esitellään palvelujen suunnittelun kannalta merkittävimmistä...